Seisoin omilla juhlillani smaragdinvihreässä smokkipuvussa, ja äitini käski minun seistä nurkassa, koska veljeni tyttöystävä oli vienyt tuolini. “Sinulla ei ole plus ykköstä, joten seiso nyt”,…
Jalkaani särki. Se oli tylsä, itsepintainen kipu, joka säteili nilkastani polveen. Muistutus siitä, että olin vasta kolme viikkoa leikkauksesta, jonka piti pitää minut jaloillani, mutta en ollut sängyssä. Seisoin Lamirin, kaupungin hienoimman ranskalaisen bistron aulassa, päälläni mittatilaustyönä tehty smaragdinvihreä smokki, jonka olin ostanut juuri tätä iltaa varten. Nojasin vahvasti keppiini, jota yritin saada näyttämään muotiasusteelta. … Read more